Kirja-arvio: Teemestarin kirja

Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja uppoutuu teemaltaan ilmastonmuutoksen uhkakuviin ja sen seurauksiin vuosikymmenien päästä. Kuten kirja-arvioistani voi käydä ilmi, olen viime vuosina tutustunut aika moneen tämän teeman ympäriltä kirjoitettuihin teoksiin. Vaikka ilmastonmuutos tuntuu sinänsä olevan nykyajan trendiaihe kirjallisuudessa, tuo Itäranta kirjallaan teemaan jotain täysin uutta.

Teemestarin kirja kertoo maailmasta, jossa makea vesi on loppunut eikä talvia ole ollut pitkään aikaan. Ympäristökatastrofit ovat aiheuttaneet sotaa puhtaasta vedestä ja kelvollisista asuinpaikoista. Levottomuuksien ja nykyajan välille on piirtynyt mystinen hämärä ajanjakso, josta kellään ei tunnu olevan muistikuvia eikä mihinkään ole tallennettu ajasta mitään tietoa.

Kirjan päähenkilönä on Lapissa asuva 17-vuotias Norian, joka toimii isänsä jalanjäljissä teemestarina. Norian asuu maailmassa, jossa vettä säännöstellään ja jossa veden varastoiminen on pahimpia rikoksia. Teemestarin tilat herättävät sotilasdiktatuurin kiinnostuksen ja Noriania aletaan valvoa entistä tiukemmin. Samaan aikaan Norian yrittää selvittää, mitä maailmassa todella tapahtui ja piilottaa salaisuutta, jonka paljastuminen olisi hänen loppunsa.

Teemestarin maailma on paitsi ehyt kokonaisuus, se on myös aivan uskomattoman taitavasti kirjoitettu. Itäranta on luonut kokonaisen uuden maailman ja vaihtoehtoisen historian suunnan, joka on hyvinkin tarkkaan mietitty. Itselläni oli tosin aluksi vaikeuksia saada toimimaan sitä ajatusta, että tarina tapahtuu todella Suomessa. Sotilasdiktatuuri ja muinaisen Aasian teemestarin salat karussa Lapissa oli sellainen yhdistelmä, etten tiennyt voiko sitä ottaa tosissaan. Kirja ei kuitenkaan painunut mielessäni myöskään suoraan fantasiakirjallisuuden joukkoon, koska tarina oli uskottava.

Toisaalta muinaisten perinteiden ja tulevaisuuden kuvan yhdistäminen tuo sellaista kontrastia, josta pidän. Kirjasta tuli vahvasti mieleen jälleen kerran yhden lempikirjailijani, Johanna Sinisalon, tyyli. Vaikka kirja on karu ja maailma näyttäytyy epätoivoisena ja pahana paikkana, kirjassa kulkee alusta asti mukana toivo. Toivo siitä, että asiat muuttuvat paremmiksi tai ainakin siitä, että totuus ja oikeudenmukaisuus voittavat aina. Kirjan viimeisen sivun jälkeen jäin kuitenkin toivomaan, että tarina saisi jatkoa. Teemestarin kirja oli vasta ensimmäinen askel Emmi Itärannan luomassa maailmassa.

P.S. Itäranta julkaisi juuri toisen teoksensa, Kudottujen kujien kaupunki.

Kattava vinkkilista kirjoittajalle

Koneeni suostui vihdoin jälleen yhteistyöhön, joten kirjoitan nyt lupaamani vinkit kirjoittamisesta haaveileville. Tähän on koottu vinkkejä useilta kirjailijoilta ja Imagen toimittajilta. Mielestäni vinkit soveltuvat kaunokirjallisuuden ja runouden kirjoittamiseen, ehkä osa myös journalismiin. Vinkit on kerätty Imagen kirjoittajakoulutuksesta Riikka Pulkkiselta, Miina Supiselta, Riku Korhoselta, Juha Itkoselta ja Heikki Valkamalta.

1. Aihe

- Parhaat aiheet lähtevät pienistä arkisista asioista. Esimerkiksi Sofi Oksasen tunnetuin teos lähti liikkeelle ajatuksesta mummon kellarin hillopurkeista.
- On hyvä tuntea aihe ja olla siitä erittäin kiinnostunut, muuten kirjoitusprosessi on aika työlästä.
- Ei kannata ajatella, että pitää keksiä jotain uutta, koska totuus on se, että lähes kaikki aiheet maailmassa on jo koluttu. Ja suurin osa kaunokirjallisuudesta kietoutuu loppujen lopuksi joko rakkauden tai kuoleman ympärille. Myös ystävyys, petos ja pelot ovat tyypillisiä aiheita.

2. Mistä ideoita voi etsiä?

- Anna tilaa alitajunnalle. Se ei koskaan toimi pakottamalla. Voit antaa alitajunnalle käskyn miettiä aihetta ja odottaa, kunnes aihe putkahtaa esiin.
- Ole utelias ja avoin elämää kohtaan, pidä silmät ja korvat jatkuvasti auki.
- Muista Jouko Turkan sanat: "Toiset näkevät enemmän matkalla Alepaan kuin toiset matkalla maailman ympäri".
- Muista elää välillä! Sanotaan, että kirjailijan preesens on 15 vuotta. Eli toisin sanoen: kun olet elänyt 15 vuotta, sinulla on aineksia yhteen kirjaan.
- Tarkastele välillä maailmaa etäisyyksien päästä.

3. Teksti

- Usko omaan juttuusi. Usein esimerkiksi viihdekirjailijoille naureskellaan, mutta heidän vahvuus on se, että he todella uskovat siihen, mitä tekevät.
- Älä koskaan yritä olla lukijan yläpuolella, vaan kirjoita vilpittömästi, äläkä esitä fiksumpaa kuin olet.
- Kirjoita kauheissakin olosuhteissa (tämä mielipide vaihtelee kirjailijasta riippuen). Vaikka ei huvittaisi, kirjoita joka päivä edes jotain.
- Alitajuntaa täytyy ruokkia. Lue ja katso aihepiiriisi liittyvää materiaalia paljon.
- Kirjan rakennetta kannattaa hahmottaa edes vähän.

4. Juoni

- Jos omasta elämästä kirjoittaminen on vaikeaa, kannattaa päähenkilöksi vaihtaa esimerkiksi oma serkku, toisesta ihmisestä on aina helpompi kirjoittaa.
- Juoni on tärkeä erityisesti menestyneissä kirjoissa, mutta myös juonettomia, tunnetiloihin tai ajatuksiin liittyviä tekstejä voi kirjoittaa.
- Hyvä juoni on esimerkiksi näin yksinkertainen: pieni joutuu tekemään jotain suurta, tavallinen tekee epätavallista (tai toisin päin), joku on väärässä ympäristössä tai päähenkilö kohtaa pahimman pelkonsa. Kirja voi lähteä liikkeelle jo siitä, että keksii päähenkilön ja sille pelon.
- Jos juonta on vaikea saada liikkeelle, kannattaa käyttää toiminnallisia verbejä: Joku menee johonkin tai tapaa jonkun ihmisen tekstin alussa.
- Jos keksit hyvän ympäristön (esim. liikuntasali) tarinalle, mutta et saa tarinaa liikkeelle, kokeile käyttää ympäristöä vasta tekstin lopussa (kirjan loppukohtaus sijoittuu liikuntasaliin).

5. Tekstin kuvallisuus ja metaforat

- Muista pelkistys ja riisuminen, älä kuvaile liian selittävästi, vaan jätä lukijallekin mietittävää.
- Luetuta teksti jollakin. Jos lukija ihmettelee, miksi tässä kohti kuvataan tätä asiaa näin, se on todennäköisesti korjattava.
- Kuvien kannattaa olla yhtenäisiä samaan suuntaan, jotteivat ne mene ristiin. Esimerkiksi jos yhtä poliitikkoa kuvattaisiin viekkaaksi ketuksi, tulisi muillakin olla eläinvertaus eikä esimerkiksi niin, että toista verrataan eläimeen ja toista vaikkapa ruokalajiin.

Muista vielä nämä:

- Tarinaa ei ole ilman ihmistä, johon samaistutaan
- Tarinan henkilön on oltava jonkinlaisessa tilanteessa tekemässä jotakin
- Miljöön vaikutus tarinaan on suuri. Maisema alkaa ruokkia tarinaa, kun se on valittu oikein.

Paremmaksi kirjoittajaksi

Olin keskiviikkona Image-lehden järjestämässä kirjoituskoulutuksessa Helsingissä. Koulutuksen tarkoituksena oli antaa neuvoja ja asiantuntijoiden vinkkejä tekstien, pääasiassa kaunokirjallisten, luomiseen. Paikalla esitelmöivät Imagen päätoimittaja Heikki Valkama sekä kirjailijat Riikka Pulkkinen, Juha Itkonen, Miina Supinen ja Riku Korhonen.

Olen lukenut Imagea ensimmäisistä opiskeluvuosista lähtien, ja se on sellainen lehti, jota arvostan todella paljon. Oli mahtavaa päästä tapaamaan sekä päätoimittaja että Juha Itkonen, jonka juttuja olen lukenut paljon.

Teemana koulutuksessa oli juoni ja sen rakentuminen, kuvallisuus ja metaforat (esim. runoudessa), ideoiden löytyminen ja tarinan kerronnan säännöt. Sain runsaasti vinkkejä paitsi oman kirjan kirjoittamiseen myös toimittajan työhöni. Vaikka journalismi ja kaunokirjallisuus ovat ikään kuin vastakkaisia tekstilajeja, voi tiettyjä asioita hyödyntää molemmissa. Kirjoitan vielä erillisen tekstin hyvistä ja konkreettisista vinkeistä kirjoittajalle, mutta tässä hieman koulutuksesta poimimiani ajatuksia.

"Kirjallisuuspiireissä juonellista tai juonen kautta rakennettua teosta ei arvosteta niin paljon kuin juonetonta"
"Ihminen haluaa luonnostaa juonellistaa kaiken. Myös oma elämä nähdään juonena"
"Paras juoni on yllättävä. Esimerkiksi jos pornoelokuvassa työmies tulee sisälle asuntoon naisen luo, lattia voisikin avautua ja he jäisivät vangeiksi lattian alle ja perustaisivat sinne uuden yhteisön."
- Riikka Pulkkinen

"Taide ei ole maailman peili"
"Ideaa ei voi keksiä tietoisesti, se tulee alitajunnasta."
"Anna alitajunnallesi käsky ja se hoitaa loput."
"Todellisuus pilaa helposti draaman fiktiossa."
- Miina Supinen

"Ihminen sisustaa maailmankaikkeutta kodikkaammaksi kuvallisuudella."
"Joskus kuvat ovat eloisampia kuin tekstin sanoma, eikä se ole huono juttu."
"Kuvat ovat ainesta, jotka eivät välity kaikille."
- Riku Korhonen

"Kirjailijat voi jakaa löytöretkeilijöihin ja insinöörikirjailijoihin. Insinöörit suunnittelevat rakenteen etukäteen."
"Huijaa itsesi kirjoittamaan. Alitajunta antaa sinulle ainekset, josta teksti lopulta muodostuu."
"Kun yhden oven avaa, onnekkaat sattumat seuraavat toisiaan."
- Juha Itkonen

Jokainen koulutukseen osallistunut sai mukaansa tällaisen kirjoittajan ideapakan. Tämä on ikään kuin pieni kielioppikirja taskuversiona. Ei täysin kattava, mutta puuttuu ennen kaikkea sellaisiin usein tehtyihin virheisiin.

Kirja-arvio: Con Rit

Viime vuosina yhdeksi suosikkikirjailijakseni on noussut maailmanlopun teemoista ja ympäristökatastrofeista kirjoittava Risto Isomäki. Isomäkihän on tunnettu erityisesti (Finlandia-ehdokkaana olleesta) Sarasvatin hiekkaa -teoksestaan, mutta itse aloitin kyseiseen kirjailijaan tutustumisen kirjasta nimeltä Con Rit.

Con Rit on ekotrilleri, joka on sisällöltään niin piinaava ja henkeäsalpaava, että kirjaa ei malta laskea hetkeksikään kädestään.  Juoneltaan kirja kuulostaa hieman fantasiakirjan ja Johanna Sinisalon tyyppisten eri aikakausia sekoittavien kirjojen yhdistelmältä. Kirja kertoo ikiaikaisesta myytistä, joka muuttuu todeksi. Lopulta tapahtumat ajautuvat sellaiseen pisteeseen, että tarina muuttuu painajaiseksi, jossa taistellaan järkyttäviä luonnonvoimia vastaan...

Kirja on mielestäni ehyempi kokonaisuus kuin paljon arvostettu Sarasvatin hiekkaa. Kyseinen kirja oli mielestäni tekstiltään liian poukkoilevaa ja siinä paikoin ehkä unohdettiin, että tekstilajina on juonellinen romaani. Isomäki on alun perin tieteiskirjailija ja se näkyy vahvasti edelleen hänen teoksissaan. Hyvänä puolena on se, että kirjat eivät jää vain fiktiivisiksi, vaan lähes kaikki faktatieto (esimerkiksi ympäristön muuttumiseta) on jopa pelottavan totta ja erittäin tarkkaa.

Con Rit on kuitenkin mielestäni hyvin onnistunut myös juonellisesti, ja se pitää lukijan erittäin tiukassa otteessaan. Se antaa lukijalleen tiukkaa faktatietoa ilmastonmuutoksesta ja kertoo samalla, mitä meillä voi olla edessä hyvinkin pian. Täytyy sanoa, että jos haluaa elää elämäänsä onnellisen tietämättömänä maailman pahuudesta ja muuttumisesta, en suosittelisi siinä tapauksessa Isomäen kirjoja. Ne kun eivät vain tunnu todelta, vaan voivat olla täyttä totta vielä joku päivä. Toki kirjailija pyrkii myös maalaamaan pahimpia mahdollisia skenaarioita, mutta eikö nimenomaan pahimpiin skenaarioihin pidä varautua, jos on pienikin mahdollisuus, että ne voivat käydä toteen?

Kirja-arvio: Mielensäpahoittaja

Jo viime vuonna julkaistu hersyvä, humoristinen ja todellinen teos ihmiselämästä, Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja, pääsi vasta nyt luettujen kirjojeni listalle. Ja kyllä muuten harmitti, etten tajunnut lukea kirjaa aikaisemmin!

Tiesin kyllä mistä kirja kertoo, sillä viime vuoden puolella yhä useampi Facebook-päivitys ja kahvihuoneen keskustelu alkoi lauseilla: "Kyllä minä niin mieleni pahoitin..." ja siinä sitten ruodittiin ja naureskeltiin jotain asiaa, joka ärsytti. Tämän kirjan myötä huomasin, että moni optimisti alkoi leikkisästi narista asioista, kun taas pessimistit muuttivat rasittavan narinansa huumoriksi.

Alun perin radiokuunnelmana ilmestynyt Mielensäpahoittaja on ehdottomasti loistavaa luettavaa. Sen 40 lyhyttä tarinaa kertovat vanhasta suomalaisesta miehestä, joka pahoittaa mielensä milloin mistäkin, usein kuitenkin siitä, miten nykyaikana kaikki asiat toimii (tai ei toimi hänen mielestään).

Kirja on niin täynnä huumoria, mutta myös osuvia kohtauksia. Tunnistan kyllä päähenkilössä useitakin tuntemiani vanhempia ihmisiä, mutta toisaalta löysin myös itseni tietyistä asioita. Aloin ajatella nykyaikaa ja kyllä mieleni minäkin pahoitin pari kertaa.


P.S. Otan mielelläni vastaan kirjavinkkejä suomalaisista kirjoista, koska valitettavan vähän olen viime aikoina lukenut tai edes tutustunut suomalaiseen kirjallisuuteen. Tähän täytyy tehdä muutos!

Eat. Pray. Love.

Olen aikaisemmin kehunut Elizabeth Gilbertin kirjaa Eat, pray, love. Kirjanhan luin silloin, kun matkasin jossain päin Eurooppaa ja katselin ohi vilahtelevia maisemia junan ikkunasta tai kun nukuin yön vuotavalla uimapatjalla vanhassa talossa Budapestissä. Sillä samaisella uimapatjareissulla Unkarissa itseasiassa kirjan löysin ja ostinkin.

Kirja on edelleen (hyvin ryppyisenä) kirjahyllyssäni, ja ehkä luen sen uudellaan jos samankaltaiseen tilanteeseen päädyn. Nyt kuitenkin viimein katsoin kirjasta tehdyn elokuvan, ja täytyy sanoa, että ei olisi kannattanut. Se oli SURKEA. Tai surkea on aika voimakkaasti sanottu, kyllä elokuva oli katsottava, mutta aivan liian poukkoileva kerronnaltaan ja aika kylmä. Se ei herättänyt samanlaisia tuntemuksia kuin kirja, mitä toisaalta osasin odottaakin. Mutta oli se paikoin myös haikea, ja taisi pienen pieni kyynel silmäkulmaankin parissa kohdassa tulla (ne tosin pitkälti johtui siitä, kun muistin kohtaukset kirjasta).

Ajattelin, että Julia Roberts olisi hyvä elokuvassa, ja olihan hän, mutta ehdottomasti voiton vei Balilla asustelevat ihmiset, ja erityisesti vanha mies, joka oli "101- tai ehkä 64-vuotias". Tuollaisia ihmisiä olisi ihana tavata oikeassakin elämässä, niin täynnä elämäniloa! :)

Kirja-arvio: Tuhat loistavaa aurinkoa

Matkalla Helsingistä Lappiin ja takaisin ehtii paitsi ajaa yli 2 000 kilometriä, myös nauttia kesäloman parhaista puolista kuten hyvästä kirjasta. Tämän kertainen matkalukemiseni tosin ei mitään kevyttä tavaraa ollut, mutta sitäkin parempaa. Sain viime jouluna siskoltani lahjaksi Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa -teoksen, mutta kirjan kimppuun pääsin valitettavasti vasta nyt.

Tuhat loistavaa aurinkoa on Leijapojan tekijän uskomattoman hieno kuvaus Afganistanista, sen sodasta, julmuuksista ja ihmiskohtaloista. Kirja kertoo kahden nuoren naisen tarinan kaupungissa, jossa naisilla ei pahimmillaan ole minkäänlaista arvoa elämässä. Jossa naiseus ja koko elämä ja sen kolhut piilotetaan peittävän burqan alle, ja jossa naisten kohtalosta päättävät vain ja ainoastaan miehet, hirmuhallinto ja sodat.

Tällaisen kirjan lukemisen jälkeen unohtaa ainakin hetkeksi omat pienet ongelmansa. Jo pelkkä sota omassa maassa olisi tarpeeksi paha, mutta jos sen lisäksi joutuisi kestämään perheen menetyksen, kymmeniä vuosia vanhemman aviomiehen, joka arvostaa jopa rikollisia omaa aviopuolisoaan enemmän ja jonka nyrkkejä, pilkkaa ja halveksuntaa joutuu kestämään monia vuosia. Pahinta on, ettei ulkomaailmassa asiat ole yhtään paremmin. Aviopuolisolta karkaamisesta kun joutuu vankilaan tai vähintään kivitettäväksi.

Surullisinta kirjassa on se, että se on täynnä faktaa. Lukemisen arvoinen ehdottomasti!