Viime vuosina yhdeksi suosikkikirjailijakseni on noussut maailmanlopun teemoista ja ympäristökatastrofeista kirjoittava Risto Isomäki. Isomäkihän on tunnettu erityisesti (Finlandia-ehdokkaana olleesta) Sarasvatin hiekkaa -teoksestaan, mutta itse aloitin kyseiseen kirjailijaan tutustumisen kirjasta nimeltä Con Rit.
Con Rit on ekotrilleri, joka on sisällöltään niin piinaava ja henkeäsalpaava, että kirjaa ei malta laskea hetkeksikään kädestään. Juoneltaan kirja kuulostaa hieman fantasiakirjan ja Johanna Sinisalon tyyppisten eri aikakausia sekoittavien kirjojen yhdistelmältä. Kirja kertoo ikiaikaisesta myytistä, joka muuttuu todeksi. Lopulta tapahtumat ajautuvat sellaiseen pisteeseen, että tarina muuttuu painajaiseksi, jossa taistellaan järkyttäviä luonnonvoimia vastaan...
Kirja on mielestäni ehyempi kokonaisuus kuin paljon arvostettu Sarasvatin hiekkaa. Kyseinen kirja oli mielestäni tekstiltään liian poukkoilevaa ja siinä paikoin ehkä unohdettiin, että tekstilajina on juonellinen romaani. Isomäki on alun perin tieteiskirjailija ja se näkyy vahvasti edelleen hänen teoksissaan. Hyvänä puolena on se, että kirjat eivät jää vain fiktiivisiksi, vaan lähes kaikki faktatieto (esimerkiksi ympäristön muuttumiseta) on jopa pelottavan totta ja erittäin tarkkaa.
Con Rit on kuitenkin mielestäni hyvin onnistunut myös juonellisesti, ja se pitää lukijan erittäin tiukassa otteessaan. Se antaa lukijalleen tiukkaa faktatietoa ilmastonmuutoksesta ja kertoo samalla, mitä meillä voi olla edessä hyvinkin pian. Täytyy sanoa, että jos haluaa elää elämäänsä onnellisen tietämättömänä maailman pahuudesta ja muuttumisesta, en suosittelisi siinä tapauksessa Isomäen kirjoja. Ne kun eivät vain tunnu todelta, vaan voivat olla täyttä totta vielä joku päivä. Toki kirjailija pyrkii myös maalaamaan pahimpia mahdollisia skenaarioita, mutta eikö nimenomaan pahimpiin skenaarioihin pidä varautua, jos on pienikin mahdollisuus, että ne voivat käydä toteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti