perjantai 21. syyskuuta 2012

Kirja-arvio: Mielensäpahoittaja

Jo viime vuonna julkaistu hersyvä, humoristinen ja todellinen teos ihmiselämästä, Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja, pääsi vasta nyt luettujen kirjojeni listalle. Ja kyllä muuten harmitti, etten tajunnut lukea kirjaa aikaisemmin!



Tiesin kyllä mistä kirja kertoo, sillä viime vuoden puolella yhä useampi Facebook-päivitys ja kahvihuoneen keskustelu alkoi lauseilla: "Kyllä minä niin mieleni pahoitin..." ja siinä sitten ruodittiin ja naureskeltiin jotain asiaa, joka ärsytti. Tämän kirjan myötä huomasin, että moni optimisti alkoi leikkisästi narista asioista, kun taas pessimistit muuttivat rasittavan narinansa huumoriksi.

Alun perin radiokuunnelmana ilmestynyt Mielensäpahoittaja on ehdottomasti loistavaa luettavaa. Sen 40 lyhyttä tarinaa kertovat vanhasta suomalaisesta miehestä, joka pahoittaa mielensä milloin mistäkin, usein kuitenkin siitä, miten nykyaikana kaikki asiat toimii (tai ei toimi hänen mielestään).

Kirja on niin täynnä huumoria, mutta myös osuvia kohtauksia. Tunnistan kyllä päähenkilössä useitakin tuntemiani vanhempia ihmisiä, mutta toisaalta löysin myös itseni tietyistä asioita. Aloin ajatella nykyaikaa ja kyllä mieleni minäkin pahoitin pari kertaa.


P.S. Otan mielelläni vastaan kirjavinkkejä suomalaisista kirjoista, koska valitettavan vähän olen viime aikoina lukenut tai edes tutustunut suomalaiseen kirjallisuuteen. Tähän täytyy tehdä muutos!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Eat. Pray. Love.

Olen aikaisemmin kehunut Elizabeth Gilbertin kirjaa Eat, pray, love. Kirjanhan luin silloin, kun matkasin jossain päin Eurooppaa ja katselin ohi vilahtelevia maisemia junan ikkunasta tai kun nukuin yön vuotavalla uimapatjalla vanhassa talossa Budapestissä. Sillä samaisella uimapatjareissulla Unkarissa itseasiassa kirjan löysin ja ostinkin.



Kirja on edelleen (hyvin ryppyisenä) kirjahyllyssäni, ja ehkä luen sen uudellaan jos samankaltaiseen tilanteeseen päädyn. Nyt kuitenkin viimein katsoin kirjasta tehdyn elokuvan, ja täytyy sanoa, että ei olisi kannattanut. Se oli SURKEA. Tai surkea on aika voimakkaasti sanottu, kyllä elokuva oli katsottava, mutta aivan liian poukkoileva kerronnaltaan ja aika kylmä. Se ei herättänyt samanlaisia tuntemuksia kuin kirja, mitä toisaalta osasin odottaakin. Mutta oli se paikoin myös haikea, ja taisi pienen pieni kyynel silmäkulmaankin parissa kohdassa tulla (ne tosin pitkälti johtui siitä, kun muistin kohtaukset kirjasta).

Ajattelin, että Julia Roberts olisi hyvä elokuvassa, ja olihan hän, mutta ehdottomasti voiton vei Balilla asustelevat ihmiset, ja erityisesti vanha mies, joka oli "101- tai ehkä 64-vuotias". Tuollaisia ihmisiä olisi ihana tavata oikeassakin elämässä, niin täynnä elämäniloa! :)