Klassista

Lueskelin eilen työpaikalla erästä artikkelia kirjailijoista ja tuli mieleen, että olisin muuten ihan hirveän huono niissä: "Testaa kuinka sivistynyt olet - kuinka monta klassikkoteosta olet lukenut" -jutuissa. Lehdissä listataan aina silloin tällöin noin 100 kirjaa, jotka tulee EHDOTTOMASTI lukea elämän aikana. Yleensä huomaan puolessa välissä, että rasteja on niin vähän, että parempi olla hiljaa lopputuloksesta.

Oon lukenut kyllä klassikkoteoksia (mm. kirjallisuuden perusopinnot pakottivat siihen), mutta mielestäni jo käsite klassikkoteos on äklöttävä. Miksei Harry Potteria ole laitettu klassikkoteokseksi? Tai edes Sinuhe Egyptiläistä? Miksi klassikkoteos syntyy aina vain kirjailijan kuoleman jälkeen, ja usein teos on sellainen, jota kirjailijan elinaikana ei edes arvostettu? Siksikö, että kirjailija saisi mahdollisimman vähän kylpeä suosiossa? Tietysti klassikkoteoksenhan voi ihan itse määritellä, mutta itse näköjään noudatan liikaa jo tehtyjä listoja. ;)

Mutta olin kyllä todella onnellinen, kun en jatkanut kirjallisuuden opintoja perusopintoja enempää. Luulin olleeni vähän outo, kun maku lukemiseen meni täydellisesti kirjallisuuden klassikko -kursseilla (joissa luettin yksi "klassikkoteos" viikossa), ja osa teoksista menikin selaamalla ja Googlen avulla (ja nyt karistin kyllä viimeisetkin uskottavuudet tästä muka asiantuntevasta blogista). Myöhemmin kun olen jutellut muiden opintonsa kesken jättäneiden tai sinnikkäästi loppuun päässeiden kanssa, niin olen huomannut, että samat ajatukset ne on muillakin. Itse en ymmärrä esimerkiksi, miksi Manillaköysi on klassikkoteos? Tai miksi Tuntematon sotilas keikkuu ikuisesti klassikoien joukossa (vaikka se kyllä on hyvä kirja)? Tai miksi Dostojevskiltä ei ole mitään muuten teosta klassikkona kuin "Rikos ja Rangaistus"? Miksi ylipäätään venäläisiä kirjailijoita on päässyt niin paljon klassikoiden joukkoon?

Ajattelin nyt kuitenkin listata omat "viralliset" suosikit klassikoiden joukosta.

Klassikkokirjat (ei paremmuusjärjestyksessä):

1. Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani. Naisten kapinaa ja naisten aseman nousu 1800-luvun hengessä. Helppo kuvitella upea miljöö ja kauniita mekkoja.
2. Väinö Linna: Tuntematon sotilas. Suomen historian tärkein teos, ja vielä todella hyvä sellainen. Kuuluu ehdottomasti klassikoihin.
3. Albert Camus: Sivullinen. Ohut kirja, jossa on sisältöä pitkäksikin aikaa pohdittavaksi. Käytännössä kertoo miehestä, joka tekee murhan, joutuu oikeudenkäyntiin, jossa hänet lopulta tuomitaan kuolemaan. Todella vaikuttava kirja, jossa pohditaan mm. sitä, miten joillain asioilla ei ole väliä, kun ne tapahtuvat jossain vaiheessa kuitenkin. 
4. Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus. Kertoo rikoksen moraalista. Kenellä on oikeus murhata? Entä jos tekee murhan, mitä sen jälkeen tapahtuu? Päähenkilö on nuori ylioppilas Raskolnikov, joka tekee murhan kokeillakseen olevansa moraalisesti valioihminen.
5. Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä. Kolmiosainen kirjasarja Danten kuvailemasta helvetistä. En ole kaikkea vieläkään lukenut, mutta mielenkiintoinen kirja sinänsä, että Danten helvetin seitsemän eri tasoa kuvaillaan myös monessa yhteydessä myöhempinäkin aikoina. Kiva myös lukiessa pohtia, mitkä kaikki rangaistukset itse olisi saanut. Ne ei ole kovin kivoja. Esimerkiksi laiskat ja ahmatit kuuluu suhteellisen pahoihin tasoihin. Pahin on kuitenkin petturit. Toiset kirjasarjan osat keskittyvät kiirastuleen ja taivaaseen.
6. Samuel Beckett: Huomenna hän tulee. Mielenkiintoinen romaani, jossa käytännössä ei tapahdu mitään, mutta aika kulkee ja tarinaa syntyy. Myös mm. Olavi Uusivirta on lainannut kirjaa lyriikoissaan.
7. Moliere: Ihmisvihaaja. Kaunista ranskalaista runoutta.


Lisäksi haluaisin seuraavat kirjat klassikoihin:

Paolo Coelho: Alkemisti ja Veronika päättää kuolla
J.K. Rowling: Harry Potter, osat 1-7
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä.
Anne Frankin päiväkirja.
Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi
Agatha Christie: 10 pientä neekeripoikaa