Kirja-arvio: Teemestarin kirja

Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja uppoutuu teemaltaan ilmastonmuutoksen uhkakuviin ja sen seurauksiin vuosikymmenien päästä. Kuten kirja-arvioistani voi käydä ilmi, olen viime vuosina tutustunut aika moneen tämän teeman ympäriltä kirjoitettuihin teoksiin. Vaikka ilmastonmuutos tuntuu sinänsä olevan nykyajan trendiaihe kirjallisuudessa, tuo Itäranta kirjallaan teemaan jotain täysin uutta.

Teemestarin kirja kertoo maailmasta, jossa makea vesi on loppunut eikä talvia ole ollut pitkään aikaan. Ympäristökatastrofit ovat aiheuttaneet sotaa puhtaasta vedestä ja kelvollisista asuinpaikoista. Levottomuuksien ja nykyajan välille on piirtynyt mystinen hämärä ajanjakso, josta kellään ei tunnu olevan muistikuvia eikä mihinkään ole tallennettu ajasta mitään tietoa.

Kirjan päähenkilönä on Lapissa asuva 17-vuotias Norian, joka toimii isänsä jalanjäljissä teemestarina. Norian asuu maailmassa, jossa vettä säännöstellään ja jossa veden varastoiminen on pahimpia rikoksia. Teemestarin tilat herättävät sotilasdiktatuurin kiinnostuksen ja Noriania aletaan valvoa entistä tiukemmin. Samaan aikaan Norian yrittää selvittää, mitä maailmassa todella tapahtui ja piilottaa salaisuutta, jonka paljastuminen olisi hänen loppunsa.

Teemestarin maailma on paitsi ehyt kokonaisuus, se on myös aivan uskomattoman taitavasti kirjoitettu. Itäranta on luonut kokonaisen uuden maailman ja vaihtoehtoisen historian suunnan, joka on hyvinkin tarkkaan mietitty. Itselläni oli tosin aluksi vaikeuksia saada toimimaan sitä ajatusta, että tarina tapahtuu todella Suomessa. Sotilasdiktatuuri ja muinaisen Aasian teemestarin salat karussa Lapissa oli sellainen yhdistelmä, etten tiennyt voiko sitä ottaa tosissaan. Kirja ei kuitenkaan painunut mielessäni myöskään suoraan fantasiakirjallisuuden joukkoon, koska tarina oli uskottava.

Toisaalta muinaisten perinteiden ja tulevaisuuden kuvan yhdistäminen tuo sellaista kontrastia, josta pidän. Kirjasta tuli vahvasti mieleen jälleen kerran yhden lempikirjailijani, Johanna Sinisalon, tyyli. Vaikka kirja on karu ja maailma näyttäytyy epätoivoisena ja pahana paikkana, kirjassa kulkee alusta asti mukana toivo. Toivo siitä, että asiat muuttuvat paremmiksi tai ainakin siitä, että totuus ja oikeudenmukaisuus voittavat aina. Kirjan viimeisen sivun jälkeen jäin kuitenkin toivomaan, että tarina saisi jatkoa. Teemestarin kirja oli vasta ensimmäinen askel Emmi Itärannan luomassa maailmassa.

P.S. Itäranta julkaisi juuri toisen teoksensa, Kudottujen kujien kaupunki.

Kirja-arvio: Con Rit

Viime vuosina yhdeksi suosikkikirjailijakseni on noussut maailmanlopun teemoista ja ympäristökatastrofeista kirjoittava Risto Isomäki. Isomäkihän on tunnettu erityisesti (Finlandia-ehdokkaana olleesta) Sarasvatin hiekkaa -teoksestaan, mutta itse aloitin kyseiseen kirjailijaan tutustumisen kirjasta nimeltä Con Rit.

Con Rit on ekotrilleri, joka on sisällöltään niin piinaava ja henkeäsalpaava, että kirjaa ei malta laskea hetkeksikään kädestään.  Juoneltaan kirja kuulostaa hieman fantasiakirjan ja Johanna Sinisalon tyyppisten eri aikakausia sekoittavien kirjojen yhdistelmältä. Kirja kertoo ikiaikaisesta myytistä, joka muuttuu todeksi. Lopulta tapahtumat ajautuvat sellaiseen pisteeseen, että tarina muuttuu painajaiseksi, jossa taistellaan järkyttäviä luonnonvoimia vastaan...

Kirja on mielestäni ehyempi kokonaisuus kuin paljon arvostettu Sarasvatin hiekkaa. Kyseinen kirja oli mielestäni tekstiltään liian poukkoilevaa ja siinä paikoin ehkä unohdettiin, että tekstilajina on juonellinen romaani. Isomäki on alun perin tieteiskirjailija ja se näkyy vahvasti edelleen hänen teoksissaan. Hyvänä puolena on se, että kirjat eivät jää vain fiktiivisiksi, vaan lähes kaikki faktatieto (esimerkiksi ympäristön muuttumiseta) on jopa pelottavan totta ja erittäin tarkkaa.

Con Rit on kuitenkin mielestäni hyvin onnistunut myös juonellisesti, ja se pitää lukijan erittäin tiukassa otteessaan. Se antaa lukijalleen tiukkaa faktatietoa ilmastonmuutoksesta ja kertoo samalla, mitä meillä voi olla edessä hyvinkin pian. Täytyy sanoa, että jos haluaa elää elämäänsä onnellisen tietämättömänä maailman pahuudesta ja muuttumisesta, en suosittelisi siinä tapauksessa Isomäen kirjoja. Ne kun eivät vain tunnu todelta, vaan voivat olla täyttä totta vielä joku päivä. Toki kirjailija pyrkii myös maalaamaan pahimpia mahdollisia skenaarioita, mutta eikö nimenomaan pahimpiin skenaarioihin pidä varautua, jos on pienikin mahdollisuus, että ne voivat käydä toteen?

Kirja-arvio: Mielensäpahoittaja

Jo viime vuonna julkaistu hersyvä, humoristinen ja todellinen teos ihmiselämästä, Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja, pääsi vasta nyt luettujen kirjojeni listalle. Ja kyllä muuten harmitti, etten tajunnut lukea kirjaa aikaisemmin!

Tiesin kyllä mistä kirja kertoo, sillä viime vuoden puolella yhä useampi Facebook-päivitys ja kahvihuoneen keskustelu alkoi lauseilla: "Kyllä minä niin mieleni pahoitin..." ja siinä sitten ruodittiin ja naureskeltiin jotain asiaa, joka ärsytti. Tämän kirjan myötä huomasin, että moni optimisti alkoi leikkisästi narista asioista, kun taas pessimistit muuttivat rasittavan narinansa huumoriksi.

Alun perin radiokuunnelmana ilmestynyt Mielensäpahoittaja on ehdottomasti loistavaa luettavaa. Sen 40 lyhyttä tarinaa kertovat vanhasta suomalaisesta miehestä, joka pahoittaa mielensä milloin mistäkin, usein kuitenkin siitä, miten nykyaikana kaikki asiat toimii (tai ei toimi hänen mielestään).

Kirja on niin täynnä huumoria, mutta myös osuvia kohtauksia. Tunnistan kyllä päähenkilössä useitakin tuntemiani vanhempia ihmisiä, mutta toisaalta löysin myös itseni tietyistä asioita. Aloin ajatella nykyaikaa ja kyllä mieleni minäkin pahoitin pari kertaa.


P.S. Otan mielelläni vastaan kirjavinkkejä suomalaisista kirjoista, koska valitettavan vähän olen viime aikoina lukenut tai edes tutustunut suomalaiseen kirjallisuuteen. Tähän täytyy tehdä muutos!

Kirja-arvio: Tuhat loistavaa aurinkoa

Matkalla Helsingistä Lappiin ja takaisin ehtii paitsi ajaa yli 2 000 kilometriä, myös nauttia kesäloman parhaista puolista kuten hyvästä kirjasta. Tämän kertainen matkalukemiseni tosin ei mitään kevyttä tavaraa ollut, mutta sitäkin parempaa. Sain viime jouluna siskoltani lahjaksi Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa -teoksen, mutta kirjan kimppuun pääsin valitettavasti vasta nyt.

Tuhat loistavaa aurinkoa on Leijapojan tekijän uskomattoman hieno kuvaus Afganistanista, sen sodasta, julmuuksista ja ihmiskohtaloista. Kirja kertoo kahden nuoren naisen tarinan kaupungissa, jossa naisilla ei pahimmillaan ole minkäänlaista arvoa elämässä. Jossa naiseus ja koko elämä ja sen kolhut piilotetaan peittävän burqan alle, ja jossa naisten kohtalosta päättävät vain ja ainoastaan miehet, hirmuhallinto ja sodat.

Tällaisen kirjan lukemisen jälkeen unohtaa ainakin hetkeksi omat pienet ongelmansa. Jo pelkkä sota omassa maassa olisi tarpeeksi paha, mutta jos sen lisäksi joutuisi kestämään perheen menetyksen, kymmeniä vuosia vanhemman aviomiehen, joka arvostaa jopa rikollisia omaa aviopuolisoaan enemmän ja jonka nyrkkejä, pilkkaa ja halveksuntaa joutuu kestämään monia vuosia. Pahinta on, ettei ulkomaailmassa asiat ole yhtään paremmin. Aviopuolisolta karkaamisesta kun joutuu vankilaan tai vähintään kivitettäväksi.

Surullisinta kirjassa on se, että se on täynnä faktaa. Lukemisen arvoinen ehdottomasti!

Kirja-arvio: Huono karma

Ostin viikonloppuna Helsingin Maailma kylässä -festivaaleilta kirjan, josta muistaakseni olen puhunut jo viime syksynä: David Safierin Huono karma. Vaikkei aikaa viime aikoina lukemiselle olekaan juuri ollut, luin kyseisen kirjan kokonaan neljän tunnin junamatkalla. Ja suosittelen ehdottomasti muillekin!

Jo kirjan kannet lupaavat hauskaa lukuelämystä; kirjaa kehutaan hauskaksi ja oivaltavaksi, ja samaan aikaan myös uskottavaksi satiiriksi. Ja eihän kirjaa kovin vakavissaan voi ottaakaan, jos jo takakannessa kerrotaan, että päähenkilö kuolee jäätyään venäläisestä avaruusaluksesta pudonneen lavuaarin alle ja herää seuraavaksi muurahaisena. Sen jälkeen kyseinen nainen joutuu leskeksi jääneen miehensä uuden naisystävän syötäväksi ja syntyy... jälleen muurahaisena. Tästä alkaakin huvittava, mutta myös surullinen matka kohti hyvää karmaa.

Kirja pohjautuu löyhästi buddhalaisuuden ja hindulaisuuden ajatusmaailmaan, esimerkiksi jokaisen uudelleen syntymisen vaiheessa muurahaiselle, marsulle tai mikä olio sattuukaan kyseisenä hetkenä olemaan, ilmestyy samassa hahmossa oleva buddha antamaan elämänohjeita. Lisäksi muurahaiseksi syntynyt joutuu keräämään rutkasti hyvää karmaa, jotta voisi seuraavassa elämässä syntyä joksikin muuksi. Mutta jos kerää huonoa karmaa, voi syntyä vaikka suolistoloiseksi, mikä onkin kirjan mukaan diktaattoreiden kuten Hitlerin kohtalo.

Kirjassa seikkailevat erilaisissa eläimen hahmoissa myös monet tunnetut henkilöt edellisiltä vuosisadoilta. Ja vaikka kirja on päällisin puolin hauska ja viihdyttävä, on silläkin suuri sanoma. Mutta se selviääkin lukemalla kirjan. ;)

Kirja-arvio: Poika raidallisessa pyjamassa

Viikko sitten sain junamatkalla luetuksi kirjan, joka on odotellut kirjahyllyssäni siitä asti, kun kirjamessuilta sen mukaani nappasin. Kysessä on John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa. Kirjan takakansi jo kertoo, ettei kirjan juonta voi paljastaa etukäteen, vaan jokaisen on se koettava itse. Harmittaa, kun itse olen monessa yhteydessä kirjasta kuullut, ja tiesin etukäteen hieman mistä se kertoo.

Jos kuitenkin haluaa saada kirjasta kaiken mahdollisen irti, kannattaa lukea sellainen versio, jonka etu- ja takakansi ei käytännössä kerro kirjasta mitään. Kirjasta on nimittäin olemassa myös toisenlaisia kansituksia. Sen verran voin kertoa, että kirja kertoo 9-vuotiaasta pojasta, jonka näkökulmasta asioita katsotaan. Kirja on myöskin hyvin ohut sekä helppo- ja nopealukuinen. Lisäksi hyvin vaikuttava. Ehkä pienoisen pettymyksen koin, koska olin kuullut niin paljon kehuja ja ylistyssanoja kirjasta, eikä se kuitenkaan mikään maailman paras ollut. Mutta hyvä se on. Ja jälleen kerran ajatuksia herättävä. Teemoina esille nousevat ihmisten julmuus ja eriarvoisuus/samanarvoisuus. Tästäkin kirjasta on muuten tehty elokuva, en vain tiedä onko se(kään) katsomisen arvoinen.

Seuraavana lukuvuorossa viimeinkin David Nichollsin One Day. Kirja, jota kaikki ovat kehuneet maasta taivaaseen, mutta jossa itse en päässyt vuoteen eteenpäin. Nyt olen jo pitkällä, ja alan koukuttua! ;)

Kirja-arvio: Veronika päättää kuolla

Yksi ehdottomasti lempikirjoistani on menestyneimmän brasilialaisen kirjailijan Paolo Coelhon Veronika päättää kuolla (1998). Kirja kertoo nuoresta naisesta, joka tekee epäonnistuneen itsemurhan. Hän joutuu sairaalaan, jossa hän kuulee, että hänellä on vain muutama päivä elinaikaa jäljellä. Kirja kertoo siitä, millaisia ajatuksia ihminen käy läpi, kun tietää kuolevansa pian. Vaikka Veronika halusi tappaa itsensä, hänen ajatusmaailmansa muuttuukin sairaalassa ja hän ei lopulta haluaisikaan mitään muuta kuin elää.

Kirja on todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Se ei ole tyypillistä Coelhoa, ja väittäisin, että ne jotka Coelhon tyylistä eivät muuten tykkää, pitävät kyllä tästä kirjasta. Coelhohan on muuten aika mielipiteet jakava kirjailija. Osa rakastaa hänen syvällisiä, elämän eri osa-alueisiin takertuvia tarinoita, toiset taas pitänyt niitä liian "lällyinä". Itse tykkään Coelhosta. Hänen menestynein romaaninsa Alkemisti ei tosin mielestäni edusta kirjojen parhaimmistoa, edelle menevät Veronika päättää kuolla -kirjan lisäksi esimerkiksi Yksitoista minuuttia. Tuotanto on kyllä niin laaja, että kaikkia kirjoja en ole ehtinyt lukemaan.

Kirja-arvio: Teen ystävän kirja

Ostin syksyllä Helsingin kirjamessuilta Pirkko Arstilan kirjoittaman Teen ystävän kirjan. Olen jo pitkään ollut enemmän teen kuin kahvin juoja ja keräillyt ja maistellut monenlaista teetä. Kuitenkin vasta viime vuosina olen tutustunut niihin aitoihin ja alkuperäisiin vihreän ja valkoisen teen makuihin sekä minulle uusiin oolong- ja puer-teelaatuihin. Ja kun kirjamessuilta ostin teen historiasta ja teen laadusta kertovan kirjan, oli teekokoelmaakin täytettävä 10 uudella teellä ja vähintäänkin yhtä monella teepurkilla.

Jotkut ehkä pitävät tätä harrastusta erikoisena, mutta siinä missä kahvia tarjoillaan espresson, latten ja cappuccinon muodossa, voidaan teetä tarjoilla esimerkiksi Senchan, Matchan ja Jasmiiniteen muodossa. Eikä oikeasti teetä arvostava joisi koskaan pussiteetä, vaan oikeaa irtoteetä. ;) Kunnollista teetä vain saa ihan liian harvoista paikoista.

Arstilan kirja paneutuu juuri siihen olennaiseen, eli teelaatuihin, teen keittämiseen, teen vaikutuksiin ja teen historiaan - eli kaikkeen siihen, mitä ainakin aloitteleva teenjuoja kaipaa. Sen sijaan jo teetä tuntevalle kirja voi olla liian kevyttä ja itsestään selvää luettavaa. Kirja esittelee kuitenkin loistavasti eri teelaatujen ominaisuuksia, mistä ne ovat peräisin ja mihin teekulttuuri on tähän päivään mennessä levinnyt.

Kiinnostavana nippelitietona kirjasta voisi nostaa esimerkiksi sen, että Suomessakin on viime vuosina muutamassa paikassa aloitettu teekoulutus. Se on sama kuin ravintola-alan opiskelijat käyvät viinikoulutuksen, niin yhtä lailla on opeteltava maistamaan ja tunnistamaan erilaisia teelaatuja. Ulkomailla teekoulutuksia järjestetään vaikka millä mitalla, esimerkiksi Intiassa. Koulutuksia voi löytää myös lähempää, esimerkiksi tunnettu suomalainen teenmaistaja Riku Norqvist on opiskellut teenmaistamista Saksassa. Hän sanoo kuitenkin, ettei teenmaistajakaan voi olla koskaan täysin valmis (lähde: www.teenystavat.fi).

Tee on viime vuosina noussut Suomessakin yhä suositummaksi ja trendikkäämmäksi juomaksi. Kun me suomalaiset olemme sellaisia terveysintoilijoita, niin myös teen terveysvaikutukset kiinnostavat. Varsinkin vihreä tee on todettu erittäin terveelliseksi ja vitamiinipitoiseksi, eikä yhdessäkään tutkimuksessa ole löydetty mitään teenjuomisesta syntyvää haitallista asiaa.

Tärkeää on kuitenkin muistaa tarkistaa teeveden lämpötila. Esimerkiksi vihreä tee valmistetaan yleensä 70 asteiseen veteen (ei siis missään nimessä kiehuvaan), jotta antioksidantit ja vitamiinit eivät tuhoutuisi. Jos kaataa kiehuvaa vettä vihreille lehdille, voi sanoa hyvästit teen parhaimmille terveysvaikutuksille. Tarkemmin teeveden lämpötiloista voi lukea Teen ystävän kirjasta tai täältä: http://www.teenystavat.fi/index.php?page=laempoetilat

Viikonloppuna koin pienoisen pettymyksen, kun kävin syömässä pitkästä aikaa kaupunkini parhaimmassa kiinalaisessa ravintolassa. Kiinahan on tunnettu teemaana, sieltä ovat lähtöisin kaikki parhaat ja alkuperäiset teelaadut. Kuitenkin kyseisessä ravintolassa jälkiruokateenä tarjoiltiin mustaa teetä nimeltään Keisarin morsian ja vieläpä pussitettuna. Tykkään kyllä kyseisestä teestä, mutta oikeaan kiinalaiseen ruokakulttuuriin kuuluisi kyllä laadukas vihreä tee. No, asiasta kuin asiastahan voi nipottaa.

Tiesittekö muuten, että tee saapui ensimmäisen kerran Eurooppaan vuonna 1604, kun hollantilaiset aloittivat teekaupan japanilaisten kanssa? Sen jälkeen brittiläiset hurahtivat teehen niin nopeasti, että kehittivät oman teekulttuurinsa, johon kuuluu mm. maito ja sokeri. Brittiläinen teekulttuuri näkyykin Suomessa, sillä aika moni taitaa juoda edelleen teensä maidon kanssa.

Kirja-arvio: Aikamatkustajan vaimo

Aika on juossut niin lujaa, etten ole tännekään pitkiin aikoihin ehtinyt mitään kirjoittamaan. Ehkäpä uusi vuosi tuo lisää aikaa tähänkin harrastukseen. :) Ajasta puheenollen, luin joululomalla kirjan, joka piti lukea jo viisi vuotta sitten, mutta muistin vasta marraskuussa jälleen sen olemassaolon. Kyseessä on Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo (The time traveller's wife) (2004).

Kirja pompsahti kyllä samantien lempikirjojeni joukkoon. Vaikka kyseessä on osin scifi-kirja, sen verran enemmän siinä puhutaan puhtaasta rakkaudesta, että en hylännyt sitä samantien takakannen perusteella. Kirja kertoo naisesta ja miehestä, joilla on ikäeroa 8 vuotta - ainakin tietyillä hetkillä. Kun Clare tapaa Henryn ensimmäistä kertaa, Clare on vasta 8-vuotias (Henry melkein keski-ikäinen), kun taas Henry tapaa Claren vasta ollessaan alle kolmekymppinen. Henry nimittäin kärsii aikamatkustushäiriöstä, joka tempaisee hänet milloin mihinkin aikaan menneisyyteen tai tulevaisuuteen.

Kirja on samaan aikaan surullinen, hauska, dramaattinen ja romanttinen. Joskus tarina tuntuu epätodelliselta (ja ainakin huonolla matikkapäällä varustetulle ihmiselle hyvinkin sekavalta), kun Henry tapaa samanikäisen toisen Henryn tai kun Clare ei tiedä kumpi vieressä seisoo: aikamatkalla oleva Henry vai todellisuuden Henry. Toisaalta matkat pitkälle tulevaisuuteen ovat surullisia, mutta myös suloisia kohtauksia. Menneisyyteen päin aikamatkaava Henry voi antaa pieniä vihjeitä tulevasta kavereilleen tai nuorelle itselleen. Ei kuitenkaan liikaa, sillä hän ei ole ahne.

Kirjan henkilöt ovat niin sympaattisia, että jo se saa herkistymään. Loppuvaiheessa kirjaa saakin sitten kaivaa jo isomman nenäliinapaketin esille. ;) Katsoin kirjan lukemisen jälkeen siitä tehdyn elokuvan, mutta kuten arvata saattaa, se ei ollut kovin hyvä. Näyttelijävalinnat osui kyllä ihan nappiin (Eric Bana Henryna ja Rachel McAdams Clarena) ja näyttelijäsuorituksetkin olivat hyviä, mutta sen sijaan tarina jäi liian epäselväksi ja hyppeleväksi. Parhaimmat kohtaukset (ja osa tärkeistä henkilöistä) oli poistettu, ja juoni eteni niin nopeasti, että puolentoista tunnin jälkeen jäi vain pöllähtänyt olo. Ehkä elokuvaa olisi voinut venyttää vaikka kahteen tuntiin, jotta tahti hieman hidastuisi. Tosin uskon, että juoni on todella hankala muuttaa elokuvan käsikirjoitukseksi.

Harmi, ettei Audrey Niffenegger ole paljon kirjoja kirjoittanut. Aikamatkustajan vaimon lisäksi häneltä on ilmestynyt ainoastaan yksi kirja: Hänen varjonsa tarina (Her fearful symmetry) vuonna 1999.

Kirja-arvio: Onnellisen avioliiton reseptejä

Joskus juttelin ystäväni kanssa parisuhteista (no okei, ehkä muutamankin kerran) ja silloin mietittiin sitä, että häissä pappi kysyy aina: "Tahdotko ottaa herra/neiti x:n puolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin". Ja vaikka kuinka rakkauden haluaisi olevan ikuista alkuhuumaa ja perhosten lentelyä vatsassa, on se ainakin lopulta alttarilla paljon myös tahdon asia. Täytyy rakastaa mutta myös tahtoa rakastaa toista.

Tästä samasta aiheesta kertoi myöskin matkalukemiskirjani, Onnelisen avioliiton reseptejä. Kirjassa jo "parhaimman" iän ohittanut nainen rakastuu korviaan myöten ja kiiruhtaa naimisiin jo kolmen kuukauden päästä. Myöhemmin hän ei olekaan varma, tekikö oikean ratkaisun vai menikö vain liian nopeasti naimisiin siksi, ettei jäisi yksin. Hieman samanlainen tarina löytyy hänen isoäitinsä päiväkirjasta, jossa hän kirjoittaa, ettei lopulta valinnut elämänkumppanikseen ihmistä, jota oikeasti rakasti (ja joka myös petti häntä), vaan kunnollisen opettajan, jota kohtaan hänellä ei ollut paljon tunteita.

Molemmilla naisilla on se nuoruuden rakkaus, jota he kaipaavat jatkuvasti ja miettivät, että mitä jos olisi tehnyt toisin. He saavatkin vielä tilaisuutensa muuttaa kaiken, mutta asiat eivät olekaan kovin yksinkertaisia. Kirjassa oli se ärsyttävä ja epäuskottava puoli, että nämä naiset todella vihaavat miehiään. He eivät vain ajattele, että rakkauden tunne olisi hiipunut, vaan he suorastaan vihaavat aviopuolisojaan. Herää kyllä ajatuksia, että miksi avioliitossa ollaan, jos se on niin kamalaa? Sen sijaan loppu on hyvinkin yllättävä ja vaikka aluksi luulin, että teos kuuluisi hömppäkirjallisuuteen, antoi se paljon ajattelemisen aihetta. Suosittelen erityisesti sinkuille tai parisuhteessa oleville, jotka tykkäävät analysoida ihmissuhteita. ;)


P.S. Kävin viikonloppuna hieronnassa ja hierojani suositteli lukemaan erityisesti David Safierin Huonon karman (joka keikkuu edelleenkin seuraavaksi luettavien kirjojen listalla). Etsinnässä on myös eräs toinen parisuhdeaiheinen kirja (kuulemma huippuhyvä), mutta tiedän siitä vain sen, että kannen väri on harmaa ja kirja kertoo suomalaisesta kulttuurista. Sattuisko joku tunnistamaan kuvauksen perusteella? :D

Kirja-arvio: Käännöksiä

Kaikesta kiireestä huolimatta ehdin jo lukaista yhden listaamistani syksyn uutuuskirjoista. Löysin kirjastosta Jean Kwokin Käännöksiä -kirjan.

Kirja kertoo 11-vuotiaasta tytöstä, joka uuden ja paremman elämän toivossa muuttaa äitinsä kanssa Hongkongista Yhdysvaltoihin, jossa heidän sukulaisensa on jo onnistunut rikastumaan ja luomaan paremman, amerikkalaisen elämän.

Sukulainen järjestää asiat kuntoon myös Kimberlylle ja hänen äidilleen, tai niin he luulevat, sillä lopulta he asuvat laittomassa, jääkylmässä ja ikkunattomassa talossa, joka vilisee ötötöitä. He joutuvat työskentelemään tehtaassa laittomasti minimipalkalla. Kimberly menestyy hyvin koulussa, mutta joutuu opiskelemaan ahkerasti, jotta pystyisi vielä jonain päivänä elättämään heidät ja hankkimaan paremman elämän.

Kirja on juoneltaan aika tyypillinen kasvu- tai muutostarina, jossa köyhistä oloista tuleva tyttö/poika työskentelee kovasti, jotta saisi lopulta paremman elämän. Käännöksiä vaikuttaa aluksi oikeastaan liiankin odotuksenmukaiselta tarinalta, mutta paranee koko ajan ja yllättääkin lopussa. Ja vaikka kirja kertoo siitä, miten vaikeaa on saada parempi elämä ja nousta köyhyydestä, se kertoo yllättäen myös eräänlaisen rakkaustarinan. Lisäksi kielen oppiminen on kirjassa pääosassa. Kun Kimberly ei puhu englantia juuri yhtään Yhdysvaltoihin tullessaan, joutuu hän vaikeisiin tilanteisiin kielimuurinsa takia. Kirja olisi itseasiassa parempi lukea englanniksi, sillä väärin ymmärretyn englannin suomennokset kuulostavat välillä vähän tökeröiltä.

Kirja muuten pohjautuu kirjailija Jean Kwokin omaan elämään. Hän itse muutti 5-vuotiaana Hongkongista Yhdysvaltoihin ja joutui sopeutumaan kauheisiin oloihin, muun muassa työskentelemään tehtaassa joka päivä koulun jälkeen. Jean menestyi kuitenkin koulussa hyvin valmistui huippuyliopistosta maisteriksi. Nykyään hän asuu Hollannissa miehensä ja lastensa kanssa.

Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvin vaikuttava ja koskettava. Erityisesti jos tykkää dramaattisista rakkaustarinoista, tämä kirja voi hyvinkin kiinnostaa. ;) Lisäksi melko helppolukuinen ja koukuttava kirja, itse luin kirjan muutamassa päivässä.

Kirja-arvio: Uskollisin kaikista - hämmästyttävä koira

Viime perjantaina julkaistiin Kuopiossa uusi koiriin liittyvä kirja. Kirja on sinänsä harvinaisuus, sillä siinä on nyt ensimmäistä kertaa julkaistu kuuluisan, Kuopiossakin omaa studioonsa pitäneen, valokuvaaja Victor Barsokevitschin valokuvia koirista 1800-1900-luvun vaihteesta. Viime vuosina myös museoarkistosta löytyi ensimmäistä kertaa Eino Leinon veljen, O. A. F. Lönnbohmin tekstejä ja muistiinpanoja koirista. Muistiinpanot oli tarkoitus esitellä eräässä tilaisuudessa vuonna 1915, mutta koska sitä ei pidettykään, ne vaipuivat arkistojen kätköihin tähän päivään saakka.

Kirjan kirjoittaja Jukka Kauppinen kertoi, että tekstit koirista eivät juurikaan eroa nykyajan käsityksistä koirista. Jo silloin puhuttiin paljon mm. jalostuksesta, kun haluttiin täydellisiä metsästys- ja lemmikkikoiria. Kirja sisältää siis satunnaisia Lönnbohmin muistiinpanoja omasta Nalle-koirasta, Eino Leinon Musti-koirasta ja monista muista. Lisäksi siellä on tarinoita, katkelmia eri tapahtumista, koiran historiaa ja kaikkea sellaista, mikä varmasti koiraihmisiä kiinnostaa. Ja sitten ne valokuvat. Ne on aivan mahtavia! Barsokevitsch kuvaili studiossaan aika paljon mm. tunnettuja henkilöitä koiriensa kanssa. Hyvä lahjaidea muuten koirien ystäville tai muuten vain historiasta kiinnostuneille!

Kirja-arvio: A Concise Chinese-English Dictionary for Lovers

A Concise Chinese-English Dictionary for Lovers (suom. Pieni punainen sanakirja rakastavaisille) on ollut varsinainen löytö. Ensimmäisen kerran kuulin kirjasta jostain naisten lehdestä, mutta en sen kummemmin kiinnittänyt siihen huomiota. Sen jälkeen törmäsin kirjaan kirjakaupassa, kun olin ostamassa kaverilleni synttärilahjaa. Myyjä suositteli kirjaa ehdottomasti matkailusta ja kielistä kiinnostuneille, erityisesti kielten opiskelijoille tai opettajille. Kolmannen kerran törmäsin kirjan suomenkieliseen versioon kirjastossa, ja viimeinkin se lähti matkaani.


Kirja oli niin hyvä, että luin sen saman tien pari vuotta sitten. Viime vuonna ostin itselleni kirjan englanninkielisenä, kun olin lähdössä ulkomaille. Halusin jonkun hyvän ja turvallisen kirjan matkaani. Lisäksi muuten ostin saman kirjan vielä saksan kielellä, mutta sitä en ole vielä lukenut. 


Kirja kannattaa kuitenkin ehdottomasti lukea englanniksi. Se nimittäin kertoo ei pelkästään päähenkilön tarinan, vaan myös kielen kehittymisen tarinan. Kirjassa kiinalainen Z lähtee Englantiin opiskelemaan englannin kieltä. Alussa englanti sujuu tyyliin "I be in aeroplane" "Clock in China now 5" (ja siis kirjan teksti on todellakin kirjoitettu tällaisella kielellä), mutta se kehittyy kirjan aikana ja lopulta Z puhuu jo hyvää englantia. Asiaan tietenkin vaikuttaa hänen tapaamansa englantilainen mies, jonka kanssa kieltä oppii huomattavasti nopeammin kuin englannin opettajan kanssa.


En paljasta kirjan juonesta sen enempää, mutta kirjakaupan myyjä oli oikeassa. Jos yhtään tykkää vieraista kulttuureista, kielistä ja matkustamisesta, kirja kannattaa lukea! Tosin osa kavereistani, joille kirjaa olen tyrkyttänyt, ei ole siitä pitänyt, vaikka tykkäisikin noista muista asioista. Voi olla että minullakin jää se saksankielinen versio lukematta, mutta katsotaan. Ehkä taas parin vuoden päästä.